Kriittisesti loukkaantunut näyttelijä vitsaili ensin onnettomuudestaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Liam Neesonin vaimo, näyttelijä Natasha Richardson, loukkaantui maanantaina vakavasti lasketteluonnettomuudessa Mont Tremblantissa, Kanadassa. Hän kaatui hiihdonopetuksen aikana ja löi päänsä, jossa ei ollut kypärää.

Daily Mail -lehden tietojen mukaan Natasha Richardson naureskeli tapahtuneelle heti onnettomuuden jälkeen, sillä hän kaatui aloittelijoiden rinteessä. Hän ei ymmärtänyt loukkaantuneensa vakavasti ennen kuin noin tunnin kuluttua hän sai kovan päänsäryn ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Ennen päänsäryn alkamista Richardson oli allekirjoittanut paperin, jossa hän kieltäytyi tapaamasta lääkäriä tapahtuneen johdosta. Sairaalassa hänellä todettiin kuitenkin vakava päävamma, josta ei ole vielä annettu tarkempia tietoja.

Eilen julkisuuteen levisi väitteitä, joiden mukaan Richardson olisi aivokuollut ja jopa menehtynyt vammoihinsa. Tähden tiedottaja on nyt vahvistanut, että vakavasta päävammasta kärsivä Natasha on lennätetty Kanadasta New Yorkiin hoidettavaksi. Aviomies Liam Neeson oli tapahtumahetkellä kuvausmatkalla Torontossa ja hän on nyt vaimonsa kanssa.

Maineikkaaseen näyttelijäsukuun kuuluva Natasha Richardson ei ole Suomessa kovin tunnettu nimi, mutta hänen aviomiehensä Liam Neeson lienee lähes kaikille tuttu lukuisista menestysrooleistaan. Richardson on viime aikoina tähdittänyt muiden muassa elokuvia Wild Child, Evening, Asylum ja Waking Up In Reno.