Big Brother -tähti Jade Goody kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelmasta Britanniassa tutuksi tullut televisiotähti Jade Goody on kuollut. 27-vuotias kahden lapsen äiti menehtyi laajalle levinneeseen kohdukaulan syöpään.

Brittilehtien mukaan Goody menehtyi kotona nukkuessaan hieman ennen neljää aamuyöllä. Hänen äitinsä vahvisti tapahtuneen talon ulkopuolella päivystäneille toimittajille. Hänen syöpänsä todettiin viime elokuussa. Jade Goody halusi turvata lastensa ja miehensä talouden kuolemansa jälkeen, joten hän myi äskettäin häänsä brittilehdelle yli miljoonan euron summalla.

Jade Goody ei ollut ennen sairastumistaan kovinkaan suuri julkkis, mutta syövän myötä hänestä leivottiin erityisesti Britanniassa koko kansan supertähti. Hänen taisteluaan on seurattu tiiviisti lehdissä viimeisen parin kuukauden ajan. Jopa pääministeri Gordon Brown on samalla joutunut kommentoimaan BB-tähden tilaa.

Ensimmäisen kerran Jade Goody oli mukana Big Brotherissa vuonna 2002. Silloin hän ei juuri loistanut älykkyydellään, mutta yleisö piti hänen suorapuheisuudestaan ja rehellisyydestään. Jade muiden muassa luuli, että Saddam Hussein oli nyrkkeilijä ja että fretti oli lintu. Ohjelman myötä hänestä tuli kuitenkin julkkis, jonka elämästä tuli juorulehtien vakiosisältöä. Hän julkaisi myös oman hajuvesimerkin ja elämäkerran.

Goody tuli kansainvälisesti tunnetuksi varsin negatiivisissa merkeissä nimiteltyään rasistisesti intialaista kanssakilpailijaansa Shilpa Shettyä Britannian julkkisten Big Brother -kilpailussa. Shetty on sittemmin antanut Goodylle anteeksi ja hän olikin toissaviikolla tulossa tapaamaan Goodyä, mutta tämä oli liian huonossa kunnossa tapaamiseen.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat