Televisiosuosikki David Letterman naimisiin

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman tunnetuimpiin televisiotähtiin lukeutuva keskusteluohjelmien pitkäaikainen isäntä David Letterman on avioitunut. 61-vuotias Letterman asteli alttarille pitkäaikaisen naisystävänsä Regina Laskon kanssa torstaina.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tavoilleen uskollisena David Letterman paljasti avioitumisen oman Late Show With David Letterman -ohjelmansa kuvauksissa maanantaina. Letterman ja Lasko ovat seurustelleet vuodesta 1986 saakka. Pariskunnalla on marraskuussa 2003 syntynyt yhteinen lapsi Harry.

Ohjelmassaan Letterman laski leikkiä siitä, että seurustelun alkaessa hän oli ehdottanut pariskunnan katsovan ensin ensimmäiset kymmenen vuotta ennen avioliiton harkitsemista. Lopulta tämä ”katselmus” kestikin 23 vuotta. David Letterman tuli 1970-luvulla tunnetuksi radiojuontajana, mutta siirtyi sittemmin televisioon. Vuonna 1980 hän sai NBC-kanavalta oman aamuohjelmansa, josta hän voitti myös kaksi Emmy-palkintoa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.