Kirous jatkuu: Jälleen loukkaantuminen Tanssii tähtien kanssa -kisassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin parhaillaan käynnissä olevaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailua on jo pidemmän aikaa vaivannut huono onni, sillä ohjelman tähdet tuntuvat kohtaavan yllättävän paljon henkilökohtaisia vastoinkäymisiä. Tilanne on sama sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, jossa kisa on myös parhaillaan käynnissä.

Suomessa tuorein suru-uutinen koski kisassa mukana olevan Pirkko Mannolan näyttelijämiehen Åke Lindmanin poismenoa. Lisäksi Kim Herold loukkasi torstain harjoituksissa lievästi reisilihaksensa ja Satu Tuomisto on parhaillaan kuumeessa. Yhdysvalloissa Jackass-hurjapää Steve-O joutui äskettäin sairaalaan loukattuaan selkänsä ja nyt myös Holly Madison on loukkaantunut.

PÄIVITYS: Vain tunti artikkelin julkaisemisen jälkeen MTV3 uutisoi, että Suomen Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa tanssiva Vesa Anttila on loukkaantunut saatuaan pahoja palovammoja käteensä takan sytytyksen yhteydessä.

Hugh Hefnerin entisenä tyttöystävänä tunnetuksi tullut Holly Madison kutsuttiin mukaan realitykisaan tuuraamaan laulaja Jeweliä, joka pyörtyi harjoituksissa ja myöhemmin hänellä todettiin jännetuppitulehdus. Nyt Madison on kuitenkin loukkaantunut kaaduttuaan. Kylkensä satuttanut julkkis on lupautunut jatkamaan kisaa kipulääkkeiden voimalla ensi viikolla, koska lääkäreiden mukaan hänen kylkiluunsa eivät ole murtuneet.