Jamie Waylett tehtaili huumeita kotonaan – pitkä vankeustuomio uhkaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittujen Harry Potter -elokuvien teinitähti Jamie Waylett on pidätetty huumausaineiden kasvattamisesta kotonaan. 19-vuotias näyttelijä pidätettiin Lontoossa torstaina.

Vincent Crabbin roolissa menestysleffoissa nähdyn Waylettin Audi-merkkisestä autosta löydettiin ratsiassa viranomaisten mukaan kahdeksan pussillista huumeita. Westminsterin alueella pysäytetyssä autossa oli pidätyshetkellä mukana toinenkin mieshenkilö ja molemmat pidätettiin, The Sun uutisoi.

Myöhemmin poliisit tekivät Potter-tähden Camdenissa sijaitsevaan asuntoon kotietsinnän. Kotietsinnässä asunnosta löytyi joukko kasveja, joiden epäillään olevan kannabiskasveja. Löydettyjen huumeiden arvoksi ilmoitettiin 2.500 euroa. Lisäksi asunnosta löytyi myös niiden kasvatukseen tarvittavaa välineistöä.

– Se oli aika merkittävä löytö. Erityisen huolestuttavaa oli, että siellä oli huumeita pakattuina ja valmiina lähtemään eteenpäin, poliisista kerrottiin lehdelle.

Tapausta tullaan puimaan oikeudessa ensimmäisen kerran arviolta heinäkuussa. Kannabiksen kasvattamisesta voi Britanniassa saada jopa 14 vuoden vankeustuomion. Vuonna 2006 tuolloin vasta 16-vuotiaan Waylettiin väitettiin jääneen kiinni kokaiinin käytöstä.