Uutisankka: Poptähti ei saanutkaan kenkää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä maailmalla on uutisoitu laajasti, että poptähti-näyttelijä Jessica Simpson olisi saanut potkut levy-yhtiöltään jo ensimmäisen albumin jälkeen. Nyt väitteet on kumottu perättöminä.

Tyylilajinsa country-musiikkiin popista vaihtanut Jessica Simpson kiistää saaneensa kenkää Sony Nashville -yhtiöstään. Hänen mukaansa huhut saivat alkunsa, kun hänen tietonsa poistettiin vahingossa levy-yhtiön viralliselta verkkosivustolta.

Simpson ilmoitti tiedottajansa välityksellä olleensa alunperinkin levy-yhtiöllä vain ”lainassa” Do You Know -nimistä country-levyään varten.

– Hän on aina ollut Epic-yhtiön artisti ja jatkaa edelleen Epicin leivissä, tiedottaja kumosi virheelliset väitteet Us Weekly -lehdessä.

Virheellisten tietojen mukaan Sony Nashville olisi antanut Jessicalle potkut, koska hänen levynsä ei menestynyt tarpeeksi hyvin. Todellisuudessa Simpsonin ensimmäinen country-albumi nousi alkuvuodesta suoraan Billboardin country-listan ykköseksi.

Artistien lainaaminen toisille levy-yhtiöille on normaalia toimintaa myös Suomessa. Monet täkäläisistä menestysyhtyeistä ovat nykyisillä levy-yhtiöillään vain ”lainassa”, ja heillä on varsinaiset levytyssopimukset aivan toisen levy-yhtiön kanssa.