Poppari juhli strippareiden kanssa – vaimo ja lapsi kotona

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti Pete Wentz sai taannoin perheenlisäystä popparivaimonsa Ashlee Simpsonin kanssa. Ashlee on sittemmin vähentänyt huomattavasti julkisia esiintymisiään, mutta Peteä jälkikasvu ei juuri hidasta.

The Fall Out Boy -yhtyeen basistina toimiva nuori mies on nyt bongattu juhlimassa railakkaasti yhdessä strippareiden kanssa Las Vegasissa. Samaan aikaan vaimo ja lapsi olivat kotona Los Angelesissa. Vuosi sitten avioitunut Pete vietti bändin konsertin kosteita jatkoja yhtyeensä ja ystäviensä kanssa.

Asiasta uutisoineen Star-lehden mukaan Palms Casinossa alkuviikosta järjestetyissä railakkaissa juhlissa oli läsnä noin 50 ihmistä mukaanlukien kohukaunotar Holly Madison. Loppuunmyydyn keikan jatkoilla Pete innostui ottamaan osaa myös strippareiden esitykseen.

– Meno oli todella hullua. Juovuspäissään ihmiset pelasivat Slip’n’Slidea matolla liukasteiden avulla. Pete oli juhlatuulella. Hän tanssi biljardipöydällä ja lauloi bändinsä kappaleita ja hieroi itseään strippareita vasten, silminnäkijä kertoi.