Top Gear joutuu vaihtamaan juontajaa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannianssa voimaan astuva uusi laki voi johtaa siihen, että monet ohjelmat, suosittu Top Gear mukaanlukien, joutuvat jatkossa ottamaan vähemmistöjen edustajat huomioon juontajia valitessaan.

Kanavat voidaan uuden tasa-arvolain perusteella jatkossa pakottaa käyttämään ohjelmissaan aikaisempaa enemmän naisia, etnisiä ryhmiä ja esimerkiksi homoseksuaaleja. Tulilinjalla ovat ohjelmista esimerkiksi Top Gear ja Eastenders. Ensin mainitun juontajina on vain miehiä ja toiseksi mainittu on tehnyt teemajaksoja, joissa on ollut tähtinä vain mustia, vain aasialaisia tai vain naisia.

Nyt valtion rahoittamat järjestöt ovat ryhtymässä toimiin naisten, mustien ja homoseksuaalien lisäämiseksi ohjelmien henkilökunnassa. Tavoitteena on saada esimerkiksi Top Gearin kolmen miehen joukkoon esimerkiksi yksi naisjuontaja. Kanavat vastustavat voimakkaasti tilannetta, jossa ohjelmat olisi pakotettu palkkaamaan työntekijöitä heidän etnisen tai muun taustansa perusteella.