Megan Fox ”povekkaana” uudessa kuumassa Transformers-kuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Megan Fox tähdittää pian Suomessakin ensi-iltansa saavaa Transformers-elokuvan jatko-osaa Kaatuneiden kosto. Elokuvasta julkaistiin taannoin verkossa ensimmäiset promokuvat ja nyt kuvamateriaalia on tullut lisää.

Elokuvasta peräisin olevassa kuvassa Megan Fox nojailee kiviseinään pelokkaana. Leffan naispääosaa esittävällä tähdellä on yllään varsin antavalla kaula-aukolla varustettu vaaleanpunainen toppi. Katso kuva tästä.

Leffan kuvaukset olivat Foxille todellinen työtaakka, sillä elokuvan ohjaaja Michael Bay pani hänet lihotuskuurille ennen kuvausten alkamista, koska hänellä on Foxin mukaan traumoja liian laihoista naisista. Lisäksi kuvausten aikana Megan Fox sairastui kivuliaaseen penikkatautiin huonoilla kengillä juoksemisen takia. Elokuvan traileri julkaistiin huhtikuun alussa ja se löytyy esimerkiksi tästä.