Langanlaiha Lindsay Lohan määrättiin lihotuskuurille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan on viime aikoina saanut ammatillisen elämänsä taas hiljalleen järjestykseen, mutta henkilökohtaisella puolella hänen elämänsä on edelleen kuin vuoristorataa.

Nyt hän on kuitenkin saanut ensimmäisen suuren budjetin elokuvaroolin pariin vuoteen, kun hänet kiinnitettiin äskettäin The Other Side -elokuvaan. Leffan ohjaaja on kuitenkin nyt todennut, että Lindsay on aivan liian laiha kyseiseen rooliin, joten neitokainen on määrätty lihotuskuurille. Lindsay kuihtui langanlaihaksi erotessaan tyttöystävästään Samantha Ronsonista.

Uuden elokuvan ohjaaja haluaa Lohanin näyttävän valkokankaalla luurangon sijaan terveeltä ja normaalilta nuorelta naiselta, joten hänen pitää saada nopeasti lihaa luidensa ympärille. The Sun -lehden saamien tietojen mukaan Lindsay voi saada jälleen potkut elokuvasta, mikäli hän ei saa vartaloaan tarvittavaan kuntoon.