Bruce Willis vaimoineen rohkeissa S&M-kuvissa – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Bruce Willis on totuttu näkemään rajuissa elokuvarooleissa, joissa hän on yleensä koko ajan tilanteen herrana. Nyt Willis ja hänen nykyinen vaimonsa Emma Willis poseeraavat yhdessä hieman toisenlaisissa kuvissa.

Kyseessä on W-aikakauslehden kannessa ja sisäsivuillä nähtävät rohkeat S&M-tyylisissä kuvissa, joissa sidottu Bruce Willis nähdään tutkimuspöydällä naamiaisasuun sonnustautunen vaimonsa alistamana. Kuvat ovat valokuvaaja Steven Kleinin käsialaa. Katso kuvat tästä ja tästä.

– Vietin kymmenen viime vuotta sinkkuna ja suurimmaksi osaksi onnettomana. Pimeässä paikassa. En koskaan uskonut, että kumppanin löytäminen olisi ollut siihen vastaus, Bruce Willis kertoi lehden haastattelussa.

– Sanoin mieluummin, että olen yksin, mutta en ole yksinäinen. Se oli kuitenkin itsensä huijaamista. Sitten aloin hengailla Emman kanssa ja päivä päivältä elämäni muuttui parempaan suuntaan.