Himosfestival teki yleisöennätyksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jämsän Himoksessa juhannuksena juhlittua Himosfestivalia on vietetty pääosin poutasäässä. Tapahtuma teki tänä vuonna myös yleisöennätyksensä.

Kolmipäiväinen festivaali keräsi Himokselle kaikkiaan 38.000 juhlijaa ja tapahtuma myi loppuun sekä perjantaina että lauantaina. Samalla kyseessä on nyt yksitoistavuotiaan festivaalin kaikkien aikojen yleisöennätys.

Liki loppuunmyydyn torstain kohokohtia oli Eppu Normaalin järjestämä yhteislaulutilaisuus. Perjantaina yleisö pääsi koettelemaan äänijänteitään muun muassa Klamydian ja Yön tahtiin. Tähän mennessä Jämsässä ovat rokanneet myös muiden muassa Anna Abreu, Stratovarius, Maija Vilkkumaa, Mokoma ja Uniklubi.

Tänään lauantaina Himoksessa esiintyvät esimerkiksi kesän aikana muutaman erikoiskeikan tekevä Tehosekoitin, Saksan ysäriylpeys Scooter, CMX, Paula Koivuniemi ja Popeda. Tapahtuman promoottori Timo Isomäki on erityisen iloinen siitä, että Jämsässä on juhlittu edellisvuosien tapaan leppoisissa tunnelmissa.

– Meillä ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Niin asiakkaat kuin henkilökuntakin on leppoisalla juhannustuulella, Isomäki kommentoi lauantai-iltapäivällä.

Vaikka juhannusta juhlittiinkin kautta maan koleahkossa säässä, se ei vaikuttanut Himoksessa.

– Itse asiassa sää ei ole ollut edes kovin huono. Torstai oli selkeä päivä, perjantaina illalla tuli yksi sadekuuro, mutta sen jälkeen on ollut poutaa, Isomäki lisäsi.