Julkkisgaalat kiistelivät – MTV selätti Emmyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmassa järjestetään vuosittain lukuisia julkkisten täyttämiä gaalailtoja mitä erilaisimpien teemojen ympärille. Nyt kaksi maailman tunnetuimpiin lukeutuvaa gaalailtaa on joutunut kädenvääntöön keskenään, koska superjulkkiksia ei riitä kahteen paikkaan samaan aikaan.

Yhdysvaltojen, eli käytännössä siis myös koko maailman, parhaita televisio-ohjelmia palkitseva Emmy Awards ja viihdekanavan järjestämä MTV Video Music Awards -gaalat oli alunperin määrä järjestää molemmat 13. syyskuuta. Nyt tapahtumien järjestäjät ovat viimein päässeet sopuun asiassa.

Televisioyhtiö CBS ja Television Academy ilmoittivat tällä viikolla, että Emmy Awards -gaalaa siirretään viikolla eteenpäin MTV Video Music Awards -gaalan takia. Järjestyksessään 61. Emmy-gaala järjestetään uuden aikataulun mukaan 20. syyskuuta. Ehdokkaat julkistetaan 16. heinäkuuta.

– On viihdealan ja yleisön etujen mukaista, ettei näitä kahta tapahtumaa järjestetä samaan aikaan ja etteivät ne kilpaile keskenään. Meillä oli joustavuutta siirtää tapahtumaamme, heillä ei ollut, CBS-yhtiön Jack Sussman kommentoi sivaltaen samalla MTV-kanavan johtoa Media Week -julkaisussa.