Antti Tuisku tekee ainutlaatuisen laivakonserttisarjan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Antti Tuisku nähdään lokakuussa esiintymässä laivalla normaalia massiivisemman show’n merkeissä. Varsinaisen konsertin lisäksi Silja Serenadella on luvassa myös Antti Tuisku -näyttely ja tanssikoulu. Konsertit järjestetään yökerhon sijaan laivan promenadella.

Antti Tuisku julkaisee seuraavan Hengitän-albuminsa 23. syyskuuta. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Juuret on soinut kesän aikana mukavasti radioaalloilla. Levy-yhtiön mukaan myös Antti Tuiskun yleisö on nyt hieman aikaisempaa vanhempaa. Tuiskun laiva-show nähdään Silja Serenadella yhdeksän kertaa lokakuun aikana.

Viihdelehti Stara tapasi Antti Tuiskun taannoin NRJ-konsertissa Helsingissä. Antti kertoi haastattelussa kuulumisiaan sekä valottaa hieman myös uuden levynsä tekemistä ja sisältöä. Katso koko haastattelu Staran NettiTV:stä tästä linkistä.