Helsingin Tavastiasta tulee disco

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen johtavan rock-klubin Tavastian toiminta laajenee, kun jokaviikkoinen Tavastian Lauantaidisko käynnistyy 19. syyskuuta. Jatkossa lauantain konsertit aikaistuvat, ja loppuillasta keikkojen jälkeen tanssitaan monipuolisen DJ-musiikin tahdissa aamuneljään saakka.

Hämäläisten talolla, jossa Tavastia sijaitsee, on pitkät perinteet tanssipaikkana. Nykyinen livemusiikin mekka ja valtakunnan arvostetuin rock-pyhättö oli vuosikymmeniä mitä monituisimpien tanssien ja bileiden näyttämönä. Nyt perinnettä päivitetään nykypäivään, ja samalla saadaan Helsinkiin kauan kaivattu, kaupungin myöhäisillan klubitarjontaa laajentava laadukas popdisko.

Uudistus vie Tavastiaa kohti eurooppalaista ja amerikkalaista mallia, jossa konsertit järjestetään alkuillasta, ja myöhemmin tila on yökerhomaisessa käytössä. Samalla Tavastia voi toteuttaa yhä useampien asiakasryhmien toiveita.

– Vuoden 2008 alussa aikaistimme Tavastialla arki-iltojen soittoaikoja. Muutos otettiin kiitellen vastaan, joten laajennamme uudistusta nyt myös viikonloppuihin. Helsinkiin on viime vuosina muodostunut laadukas DJ-tarjonta, joten Lauantaidisko sopii luontevasti Tavastian muutenkin tasokkaaseen ohjelmistoon, kommentoi Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa.

Tavastian Lauantaidiskon musiikista vastaa joukko kaupungin pätevimpiä tiskijukkia,  joita on kuultu muiden muassa Tavastialla, Kuudennella Linjalla, Radio Helsingissä, Nollassa ja Redrumissa. Laaja musiikkilinja painottuu tanssittavaan pop- ja rock-musiikkiin eri muodoissaan, parhaista klassikoista tuoreimpiin hitteihin. Klubille on myöhemmin luvassa myös klubi- ja DJ-vierailuja.