Näin lenkkeilee pettäjäpoppari Leann Rimes

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme pari päivää sitten kuinka näyttelijä Eddie Cibrian on bongattu viime aikoina poptähti Leann Rimesin seurassa, vaikka molemmat ovat tahoillaan naimisissa. Cibrianin vaimo Brandi Granville ilmoitti tuolloin Rimesille lehtihaastattelun välityksellä ”Pidä hyvänäsi!”

Nyt Granville on hakenut avioeroa Cibrianista, sillä pettäjäpariskunta näyttäytyi lehtijutun jälkeen ensimmäisen kerran julkisesti yhdessä Kings Of Leon -yhtyeen konsertissa Los Angelesissa. Ensimmäisen kerran heidät ikuistettiin jo maaliskuussa, kun uusi pari kuvattiin suutelemassa romanttisella illallisella. Nyt Leann Rimes on kuvattu lenkkeilemässä Santa Monicassa. Katso kuvat tästä.

Myös Leann Rimes on äskettäin muuttanut erilleen aviomiehestään Dean Sheremetistä, joten kyseessä on varsinainen Hollywood-sekasotku. 36-vuotias Eddie Cibrian kiinnitettiin äskettäin mukaan suositun CSI: Miami -televisiosarjan rooliin ja lisäksi myös tulevaan Washington Field -sarjaan. Aiemmin hän on tähdittänyt muiden muassa Samantha Who?, Ruma Betty ja Dirty Sexy Money -televisiosarjoja ja muutamia elokuvia.