Mitä tapahtui Jennifer Anistonin rinnoille?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Frendit-suosikkisarjasta aikoinaan tunnetuksi tullut Hollywood-tähti Jennifer Aniston ei ole tullut tunnetuksi rintojensa koosta, vaikka hän onkin viime aikoina poseerannut lehdissä ensimmäisen kerran myös alastomana.

Nyt hänen rintansa kuitenkin puhuttavat maailmalla, sillä tuoreimpien Grazia-lehden julkaisemien valokuvien perusteella Jenniferin rintavarustus on kasvanut nopeasti ainakin yhden kuppikoon verran. Kuvia voi vertailla myös Daily Mail -lehden verkkosivuilla tästä.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Grazian saamien tietojen mukaan Jennifer Aniston ei kuitenkaan olisi leikkauttanut itselleen varsinaisia silikonirintoja, vaan ottanut niiden sijaan Macrolane-ruiskeita, jolla rintojen kokoa saadaan kasvatettua vain puolessa tunnissa ilman suurempaa kirurgista operaatiota.

Anistonin ystävän kerrotaan paljastaneen lehdelle, että uusien rintojensa ansiosta Jennifer tunsi itsensä aikaisempaa itsevarmemmaksi uuden The Bounty -elokuvansa kuvauksissa. Macrolane on tarkoitettu B- ja C-kuppikoon naisille, jotka haluavat kasvattaa rintojensa kokoa. Vaarana on kuitenkin, että keho alkaa hylkiä rintoihin ruiskutettavaa ainetta, jolloin rintoihin muodostuu paukamia.