BB-Terttu: ”Elokuvarooli Samuli Edellmanin kanssa!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan asuva ja tänään kauden ensimmäiseen häätöäänestykseen nimetty BB-Terttu on aiemmin kertonut toimineensa harrastelijanäyttelijänä. Tänään hän paljasti näkyvänsä pian myös valkokankaalla.

Hän kertoi pihamaalla Lotalle ja Jelenalle olleensa juuri ennen BB-taloon tulemistaan mukana uuden kotimaisen Prinsessa-elokuvan kuvauksissa.

– Koko elokuva kertoo mielisairaalamiljööstä. En kehtaa sanoa kuka sen ohjaa, mutta se on se joka on julkisuudesta tullut esille. Se on niin hyvä elokuva, että se voi saada vaikka Oscarin, Terttu kertoi.

– Mie sanoinkin, että kun se elokuva tulee vuoden päästä syksyllä, niin ne voi sanoa että se Terttu pimahti siellä BB-talossa ja nyt se on tuolla mielisairaalassa. Se kertoo semmoisesta naisesta, joka on ollut mielisairaalassa 20 vuotta elämästään ja se kuvittelee olevansa prinsessa. Se sijoittuu aikaan ennen sotia.

Ensi vuonna ensi-iltaan tulevan Arto Halosen ohjaaman Prinsessa-elokuvan päätähtinä nähdään Samuli Edellman, Peter Franzen ja Krista Kosonen.

Uusimmat