Kolmoismurhaajan kohuväitteet pelkkää palturia – BB-Terttu ei ole sukua!

Big Brother · Stara.fi

Seiska uutisoi viime viikolla näyttävästi, että Big Brother -talossa kilpaillut BB-Terttu olisi kolmoismurhasta pitkän vankilatuomion saaneen ja moniin pakoyrityksiin syyllistyneen murhaaja Nikita Fouganthinen täti. Nyt on selvinnyt, että väite ei pidä paikkaansa.

Fouganthine, eli entinen Juha Valjakkala, haukui lehden haastattelussa kovin sanoin ”tätiään”. Hän haukkui kuitenkin väärää puuta, sillä talosta ensimmäisenä eilen häädetty Terttu pöyristyi kuullessaan laajalti levinneet kohuväitteet. Nyt myös kolmoismurhaaja on myöntänyt puhuneensa palturia.

– Sain usean puhelun asian tiimoilta ja pidin itsestään selvänä, että asia pitää paikkansa. Olin kuulemani mukaan siten tosiaan aivan varma, että kyseinen sukulaissuhde olisi pitänyt paikkansa. No, toivotan joka tapauksessa kaikkea hyvää Tertulle, vaikkei hän nyt sitten tätini olekaan, Nikita Fouganthine myönsi Seiskalle.

BB-Terttu harkitsee parhaillaan rikosilmoituksen tekemistä kunnianloukkauksesta, MTV3 uutisoi.