Megan Fox paljastavassa minimekossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jennifer’s Body -elokuvan päätähtenä nähtävä näyttelijäkaunotar Megan Fox oli luonnollisesti leffan eilen järjestetyn ensi-illan odotetuin vieras. Koulumaailmaan sijoittuvaa vampyyrielokuvaa juhlittiin Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

23-vuotias Megan Fox saapui paikalle Ryerson-teatteriin tuhansien fanien ja kymmenien kuvaajien eteen Valentinon näyttävässä mustassa olkaimettomassa minimekossa, joka paljasti hänen jalkansa lähes vesirajaan. Jalassaan Foxilla oli Christian Louboutinin kengät. Katso kuvat tässä.

Hollywood-kaunottaren mukana oli myös leffan muita tähtiä, mutta he jäivät juhlissa statisteiksi. Paikalla olivat kuitenkin myös käsikirjoittaja Diablo Cody, ohjaaja Karyn Kasuma sekä elokuvan muista näyttelijöistä Adam Brody, Amanda Seyfried ja Johnny Simmons. Elokuva saa ensi-iltansa tässä kuussa ympäri maailmaa, mutta Suomeen se saadaan jostain syystä vasta 20. tammikuuta.