Lily Allen riisui kaiken nakukuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin äskettäin varsin epäonnisella keikalla piipahtanut brittipoppari Lily Allen on poseerannut muutamia kertoja rohkeissa ja paljastavissa kuvissa muiden muassa yläosattomissa. Nyt hänet nähdään kuitenkin alastomana.

Lily Allen on nyt riisunut kaikki vaatteensa GQ-lehden kuvaussessiota varten. Hänet nimitettiin samalla lehden brittiversiossa Vuoden naiseksi, ja kuvat liittyvät nimityksestä kertovaan artikkeliin. Kuvissa Allen nähdään muiden muassa polttamassa tupakkaa alastomana. Lehden sivuilla on julkaistu seitsemän kuvaa, jotka löytyvät tästä. Kaikkein paljastavin kuva löytyy kuitenkin tästä ja kansikuva tästä.

Lily saapui konsertoimaan Helsinkiin Göteborgista, jossa hän oli kaatunut ja loukannut itsensä. Suomen keikallaan poptähti vuodatti kyyneleitä lähes koko esiintymisen ajan. Aiemmin tällä viikolla Lily kertoi kärsivänsä edelleen kaatumisesta johtuvista selkäkivuista.