Jarkko Martikainen julkaisee uuden soololevyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jarkko Martikainen julkaisee Toivo-nimisen kolmannen soololevynsä 14. lokakuuta. Albumi on sananmukaisesti soololevy, sillä artisti on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja kuvittanut kokonaisuuden, jolla hän myös itse soittaa ja laulaa kaiken kuultavan.

Valinta ei ole sattuman sanelema, sillä kappaleiden sisällöt pohtivat yksilön roolia ja mahdollisuuksia sekä tietysti pyrkivät etsimään ja määrittämään juuri toivoa. Tehtävä onnistuu Martikaisen mukaan parhaiten yksin.

Levystä julkaistaan sekä perinteinen painos, jossa albumi vihkoineen on aukeavissa pahvikansissa, että myös erikoispainos, jossa levy on pakattu kovakantisen kirjan sisään. Kirja on 32-sivuinen, nelivärinen kuvituskokonaisuus.

Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on julkaissut kaksi kirjaa, Pitkät piikit ja muita kertomuksia sekä Yhdeksän teesiä. Vuodesta 2002 hän on työskennellyt satunnaisesti myös tuottajana. Tuloksista on saatu nauttia Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen, Timo Rautiaisen soolotuotannon sekä Samuli Putron parissa.