Suosikkikokki Keith Floyd menehtyi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Television suosikkikokki Keith Floyd on kuollut. Suolistosyöpään sairastunut julkkiskokki menehtyi maanantaina 65-vuotiaana. Hänen vauhdikkaita seikkailujaan on esitetty pitkään myös Suomen televisiossa.

Televisiouransa 1980-luvulla aloittanut kokki teki menestyksekkään uransa aikana useita eri kokkiohjelmia, joita esitettiin ympäri maailmaa. Hänen tavaramerkkejään olivat kaulassa oleva rusetti sekä runsaasti nautittu punaviini. Ei liene ihme, että hän jäi taannoin kiinni myös rattijuopumuksesta.

Hän itse kertoi missionsa olevan miesten innostaminen ruoanlaitosta. Hänen vanavedessään kokkitähdiksi nousivat muiden muassa Nigella Lawson ja Jamie Oliver. Televisiouransa ulkopuolella Keith Floyd omisti ravintoloita muiden muassa Britanniassa, Ranskassa ja Thaimaassa.