BB: He ovat häätöäänestyksessä – puolet putoaa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa järjestettiin tänään kuluvan viikon päällikkökilpailu, jonka voitti yllättäen BB-Sampo, koska ennakkosuosikki BB-Esa A vastasi yllätystentin kysymyksiin tahallaan väärin.

Nyt on selvinnyt myös häätöäänestyksen asukkaat. BB-Sampo sai nimityksellään immuniteetin viikon nimeämisiin, ja häätöäänestyksessä ovat tällä viikolla BB-Kätlin, BB-Lotta, BB-Nino ja BB-Tuija. Tieto äänestyksessä olevista otettiin vastaan sekavin tuntein.

– Tää on ihan tyhmää, Lotta valitteli ja vuodatti lähes kyyneleitä Sampon halauksessa.

– Mä oon toista kertaa jo, Kätlin naureskeli ja kyseli Ninon tuntemuksia.

– Oon ok. Tuli vaan sellainen fiilis, että nyt pakkaamaan. Tietäispä vaan kuinka monta lähtee, Nino totesi.

Asukkaat eivät vielä tiedä, että neljästä häädettävästä puolet saa lähtöpassit talosta, kun sunnuntaina häädetään kaksi asukasta. Asukasmäärä voi kuitenkin olla sunnuntaina nousussa, sillä häädettävien tilalle on tulossa kolme alustavien tietojen mukaan kolme uutta asukasta.