Näyttelijäkaunotar murtui avioeron takia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Anna Faris erosi toissa vuonna aviomiehestään Ben Indrasta kolmen vuoden avioliiton jälkeen. Sittemmin hänet on nähty usein kohuotsikoissa. Nyt hän on myöntänyt avioeronsa olleen kova paikka.

Muiden muassa Scary Movie -elokuvia tähdittänyt näyttelijä sortui eron jälkeen muiden muassa juopottelemaan ja flirttailemaan villisti miesten kanssa. Faris on nyt kertonut eron ottaneen koville ja yrittäneensä parantaa oloaan villillä juhlimisella.

– Yritin olla yksiavioinen, mutta yhtäkkiä huomasin olevani sinkku ja eläväni talossa, jossa oli tonneittain sipsejä ja olutta. Pidin koko ajan samaa Karvinen-paitaa ja samoja farkkuja, Anna Faris kertoi Access Hollywoodille.

– Olin koko ajan juovuksissa. Menin baareihin yksin ja pokasin miehiä. Jos he antoivat minulle pakit, siirryin heidän ystäviinsä. Se oli itsekästä aikaa, mutta jotenkin vapauttavaa.



Samoihin aikoihin kohukaunotar poseerasi Playboy-lehden kannessa vaatteet yllään.

– Poseerasin Playboyn kannessa vain markkinoidakseni House Bunny -elokuvaani. Silloin kävelin New Yorkissa rakennustyömaan ohi ja miehet huusivat minulle haluavansa rahansa takaisin, koska minulla oli vaatteet päällä.