Paris Hilton rintavampana kuin koskaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirineitokainen Paris Hilton on ollut vuosien varrella useita kertoja otsikoissa väitettyjen silikonirintojensa takia, mutta kerta toisensa jälkeen hänestä on otettu myöhemmin kuvia, joiden perusteella kuppikoko ei olekaan muuttunut.

Nyt Paris on jälleen nähty julkisuudessa kuvissa, joiden perusteella hänen kuppikokonsa voidaan epäillä kasvaneen yhdessä yössä huimasti. Poikaystävänsä Doug Reinhardtin kanssa juhlimassa nähty Hilton oli pukeutunut näyttävän kimaltelevaan siniseen asuun, jonka push-up -ominaisuudet hakevat kuvista päätellen vertaistaan. Katso kuvat tästä.

Jo kertaalleen eronnut, mutta kesällä taas yhteen palannut julkkispari kuvattiin lauantaina, kun he olivat poistumassa Hollywoodissa sijaitsevasta East-ravintolasta. Paris ja Doug ovat olleet viime aikoina tavallista vähemmän otsikoissa, ja Hilton onkin ruokkinut otsikoita julkaisemalla itse kuviaan blogissaan.