BB-slummilaisten kärsimys jatkuu

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa annettiin hetki sitten uusi käsky slummilaisille. Vielä ei kerrottu tarkemmin mitä he joutuvat tekemään, mutta asukkaiden tunnelmaa laski kuitenkin määräys pukea ylleen märät ja kylmät työasut seuraavaa nimeämiskilpailua varten.

– Ei tullut poniajelua, toiveikkaana uutta tehtävää odottanut BB-Sami valitti.

– Mä laitan kyllä toisetkin pitkät kalsarit. Kiva kun mun kengät on ihan märät, kun ne oli yön sateessa, BB-Kätlin totesi käskyn kuultuaan.

Slummilaisten edellinen nimeämiskilpailu oli elektroniikan purkutyötä, joka jatkui ulkona kylmässä lähes vuorokauden ajan. Tuona aikana asukkaat ehtivät nukkua vain puolentoista tunnin ajan. Sami lupasi kuitenkin muille slummilaisille, että tällä kertaa työ ei kestäisi puoltayötä pidempään.

Tehtäväalueella asukkaille selvisi, että heidän tulee esivalmistella purkuautoja käsittelyä varten. Erityisesti Kätlin oli innoissaan uudesta tehtävästä.

– Mä rakastan autoja ja autojen hajua. Nyt musta tuntuu että tää on kivaa, neitokaisen tunnelma muuttui kertaheitolla positiivisempaan suuntaan.