Surrogates – sijaisrobotit

Elokuvat · Stara.fi

Syksyn sci-fi -tarjonnasta vastaa Jonathan Mostow’n ohjaama Surrogates – sijaisrobotit, jossa Tom Greer (Bruce Willis) nähdään kovaotteisena FBI-agenttina parinaan agentti Peters (Radha Mitchell). Taistelua ihmiskunnan tulevaisuudesta käydään tällä kertaa robottien maailmassa.

Elokuva sijoittuu vuoteen 2025, jolloin lähes kaikki ihmiset makaavat kotonaan ja heidän näköisrobottinsa hoitavat etänä työt ja sosiaalisen kanssakäymisen. FBI ryhtyy tutkimaan outoja kuolemantapauksia, joissa ihmiset on surmattu robottiensa välityksellä, minkä ei pitäisi olla mahdollista. Toinen kuolleista on robotit kehittäneen keksijän poika.

Greer menettää oman sijaisensa ja joutuu lähtemään sotajalalle omana itsenään, mikä on kanssaihmisten mielestä uskomatonta. Sopeutuminen robottimaailmaan vuosien kotona makoilun jälkeen onkin vaikeaa, ja lopulta agentti joutuu viimeiseen taisteluun robotteja ja niitä ohjaavien ihmisten kanssa. Pelissä on miljooni ihmishenkiä, ja vihollisia löytyy myös omasta leiristä.

Leffan tarinalta vedetään matto alta jo alustuksessa, kun ihmisistä 98 prosentin kerrotaan omistavan robotin. Ja vieläpä saman valmistajan robotin. Muutenkin koko perusajatus on niin absurdi, ettei leffaan voi suhtautua vakavalla mielellä. Terminator-ideologian uudesta versioinnista ja tönköstä dialogista ei saa irti juuri mitään muistamisen arvoista. Niin paitsi sen tutun ihmiskunnan pelastamisen.

Genre: Sci-fi / toiminta / jännitys

Ohjaus: Jonathan Mostow

Pääosissa: Bruce Willis, Radha Mitchell, Rosamund Pike, Ving Rhames, James Francis Ginty, Boris Kodjoe, James Cromwell, Jack Noseworthy

Ensi-ilta: 2.10.2009

Kesto: 1:30

Pisteet 2/5