Penelope Cruz ja Oscar-voittaja kihloihin?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositut latinotähdet Penelope Cruz ja Javier Bardem ovat tuoreimpien lehtitietojen mukaan kihlautuneet. He eivät ole vahvistaneet julkisesti edes seurusteluaan, mutta New York Daily News -lehti uutisoi Cruzin vastanneen myöntävästi Oscar-voittaja Bardemin kosintaan.

Yksityisyyttään visusti varjelevan tähtiparin kerrottiin jo huhtikuussa kihlautuneen, mutta tuolloin tiedot osoittautuivat kuitenkin vääriksi. Nyt asiasta on kuitenkin lehden mukaan saatu uutta vahvaa näyttöä.

– He ovat kertoneet ystävilleen aikovansa mennä naimisiin, ystäväpiiristä paljastettiin.

Pariskunnan kerrotaan seurustelleen vuodesta 2007 saakka. Häiden on tarkoitus rauhoitella samalla katolisen Cruzin vanhempia. Viime aikoina on liikkunut myös huhuja Cruzin raskaudesta, mutta tuoreimmissakaan kuvissa supertähden vatsa ei ole pyöristynyt. Hän itsekin kiisti raskauden viimeksi aiemmin tällä viikolla. Myös lähipiirin on kiistänyt väitteet odotuksesta.

Ensimmäisen kerran julkkisparin suhteesta huhuttiin jo 17 vuotta sitten, kun molemmat tähdittivät Jamon Jamon -elokuvaa. Tuolloin heidän kerrottiin harjoitelleen elokuvan seksikohtauksia myös tosielämässä.