Äiti paljasti: Jonas Brother soolouralle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen tämän hetken suositumman teiniyhtyeen, Jonas Brothersin, jäsen Nick Jonas aikoo suunnata lähiaikoina soolouralle. Kolmikon äidin mukaan Nick on työstänyt jo jonkin aikaa omaa albumiaan ja kuvaa parhaillaan esikoisalbuminsa kansikuvaa.

Veljesten äiti Denise Jonas vahvisti Parade.com -julkaisun haastattelussa, että hänen 17-vuotias poikansa työstää musiikkia ilman veljiään.

– Nick tekee nyt sooloprojektia. Sen nimi on Nick Jonas and The Administration. Hän on parhaillaan kuvaamassa levyn kansikuvaa, äiti kertoi.

Samalla äiti teki myös toisenkin paljastuksen, sillä hän kertoi poikansa Kevinin ja tämän tyttöystävän Danielle Deleasan sopineen jo hääpäivänsä.

– Siitä tulee kuitenkin täysin yksityinen tapahtuma. Danielle on upeasta italialaisesta perheestä. Se on kaikkea mitä olen toivonut ja rukoillut Kevinille.