Joanna Krupa Playboyn kannessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Siskokset Joanna Krupa ja Marta Krupa ovat viime aikoina nousseet viihdelehtien otsikoihin erityisesti valokuvillaan. Puolalais-amerikkalaiset kaunottaret muuttivat Yhdysvaltoihin jo lapsena, ja heitä on viime aikoina kutsuttu amerikkalaislehdissä myös maailman seksikkäimmiksi siskoksiksi. Joanna kisailee parhaillaan Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.

Nyt sisarusparin toinen osapuoli, myös näyttelijänä uraa lukuisissa elokuvissa tehnyt Joanna Krupa on ottanut jälleen aimo harppauksen ja päässyt poseeraamaan maineikkaan Playboy-lehden kanteen. Erityisen paljon paljasta pintaa kuvassa ei näy, mutta malli, otos ja kansi ovat silti näyttävät. Katso kansikuva tästä. Siskosten yhteiskuvia löytyy tästä ja Joanna Krupan omia nakuposeerauksia tästä.

Maailman seksikkäimmäksi uimapukumalliksi muutama vuosi sitten äänestetty 30-vuotias Joanna Krupa teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 2001 esiintyessään Blondin kosto -elokuvassa. Sittemmin hänet on nähty monissa muissakin elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Las Vegas, CSI ja Scary Movie 4. Näyttelemisen lisäksi Joanna on poseerannut lukuisten tunnettujen lehtien kansikuvissa, joista mainittakoon esimerkiksi FMH, Maxim ja ENVY.