BB-Esa A vuodatti yllättäen kyyneleitä

Big Brother · Elina Sipiläinen

Big Brother -talossa yleensä varsin rauhallisesti ja suorastaan jopa tunteettomasti esiintynyt BB-Esa A vuodatti tänään asukkaiden yllätykseksi kyyneleitä. Asukkaat olivat kokoontuneet sohvaryhmän äärelle keskustelemaan tunteellisuudesta, kun Esa alkoi yllättäen kyynelehtiä.

Äänessä eniten ollut Kätlin kertoi, että häntä talossa on eniten itkettänyt ikävä. Hiljaa istunut Esa pyyhki kyyneleitä samalla silmänurkistaan. Pian Kätlin haki Esalle paperia, jotta mies sai pyyhittyä poskille valuneet kyyneleensä pois. Mies ei suostunut kertomaan muille, miksi tunteet olivat ottaneen hänestä vallan.

Esa paljasti muille, että viimeksi hän oli itkenyt viisi vuotta sitten. Muut asukkaat spekuloivat Esan itkun syytä miehen itsensä hymyillessä muiden spekulaatioille. Kätlin sanoi olevansa varma, että Esa itki ainoastaan, jos hänen läheisilleen oli sattunut jotain. Asukkaat epäilivät myös miehen saaneen tietää tulevansa isäksi ja saaneen nähdä tyttöystävänsä päiväkirjahuoneessa.

Asukkaat osuivat arvailuillaan aika lähelle, sillä miehen herkistymisen oikeaksi syyksi paljastui puhelu tyttöystävältä. Subin sivuilla kerrotaan Isovelin järjestäneen Esalle mahdollisuuden puhua päiväkirjahuoneessa tyttöystävänsä kanssa puhelimessa.

Eilen illalla Esa lohdutti pitkään Danaa, joka itki muistellessaan rankkoja elämänkokemuksiaan ja erityisesti isänsä traagista kuolemaa Danan syntymäpäivänä. Samalla Esa paljasti, että hänellä oli pitkälti samanlaisia kokemuksia. Esan isä kuoli maanantaina, ja Esan syntymäpäivä oli saman viikon perjantaina. Tämän jälkeen Esa ei ole syntymäpäiväänsä juhlinut.