Yksi kuoli teinitähden keikkabussin vakavassa onnettomuudessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu teinitähti Miley Cyrusin luksustason keikkabussi on tänään joutunut Yhdysvalloissa vakavaan onnettomuuteen, joka on johtanut yhden ihmisen kuolemaan ja peräti yhdeksän ihmisen loukaantumiseen. Sattumalta Miley ei itse ollut bussin kyydissä turmahetkellä.

Onnettomuus tapahtui Yahoo Newsin mukaan aamulla kello 08:15 paikallista aikaa Virginia, noin 65 kilometriä Richmondin kaupungista etelään. Viranomaiset eivät ole vielä kertoneet kuolleen tai loukkaantuneiden ihmisten henkilöllisyyksiä. Kyseinen keikkabussi oli väriltään oranssi-musta.

Alustavien tietojen mukaan keikkabussi ajautui moottoritieltä ja kaatui tien penkalle kohtalokkain seurauksin. Jälkien perusteella bussi oli kulkenut kyljellään jopa sadan metrin matkan. Kiertueen aikataulun mukaan Mileyn on määrä nousta seuraavan kerran lavalle sunnuntaina Greensborossa Etelä-Carolinassa.

Uusimmat