Tupac Shakur oli yksi 1990-luvun tunnetuimmista rap-artisteista. Hän kuuluu edelleenkin hiphopin merkittävimpiin nimiin.
Tupac tunnettiin muun muassa kappaleista California Love, Changes ja Dear Mama. Shakur joutui 30 vuotta sitten väijytykseen ja menetti sen seurauksena henkensä. Tupac oli kuollessaan vain 25-vuotias.
Murhamysteeri sai historiallisen ratkaisun
Nyt tämä musiikkimaailman murhamysteeri on saanut historiallisen ratkaisun. Valamiehistö totesi Duane ”Keffe D” Davisin syylliseksi rap-legenda Tupac Shakurin murhaan. Tuomio annettiin Las Vegasissa. Valamiehistö harkitsi ratkaisua noin kolme tuntia.
Davis todettiin syylliseksi ensimmäisen asteen murhaan. Syyttäjät eivät missään vaiheessa oikeusjuttua väittäneet Davisin ampuneen Shakuria itse.
Heidän mukaansa entinen South Side Compton Crips -jengijohtaja kuitenkin järjesti hyökkäyksen ja toimitti siinä käytetyn aseen. Davis on ainoa henkilö, jota Shakurin murhasta on koskaan syytetty julkisessa oikeudenkäynnissä.
Nyt 63-vuotiasta Davisia uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tuomari Carli Kierny määrää hänen rangaistuksensa 13. lokakuuta.
Shakur seurueineen hyökkäsi Davisin veljenpojan Orlando Andersonin kimppuun.
Davis odottaa tuomiotaan kaltereiden takana. Davis ilmoitti oikeudessa, että aikoo valittaa tuomiostaan.
Shakur oli ollut 7. syyskuuta vuonna 1996 Las Vegasissa seuraamassa Mike Tysonin nyrkkeilyottelua. Ottelun jälkeen syntyi tappelu MGM Grand -hotellilla. Shakur seurueineen hyökkäsi Davisin veljenpojan Orlando Andersonin kimppuun.
Myöhemmin samana iltana Shakur istui Death Row Records -levy-yhtiön johtajan Marion ”Suge” Knightin kuljettamassa autossa. Pian valkoinen Cadillac ajoi auton rinnalle lähellä Las Vegas Strip -katua.
Cadillacista ammuttiin useita laukauksia Knightin autoa päin. Shakur haavoittui tulituksessa vakavasti ja kuoli sairaalassa kuusi päivää myöhemmin. Murha on pysynyt mysteerinä vuosikymmenten ajan.
Puolustuksen mukaan Davis oli vuosien aikana valehdellut.
Davisin nimi oli viranomaisten tiedossa jo vuosia ennen kuin hänet pidätettiin. Davis pidätettiin vasta vuonna 2023. Hänen omat kertomuksensa tapahtumista nousivat oikeudenkäynnin keskiöön.
Davis oli puhunut tapahtumista muun muassa haastatteluissa ja vuonna 2019 julkaistussa muistelmateoksessaan.
Syyttäjä kuvaili häntä loppupuheenvuorossa jengin käskynhaltijaksi, jolla oli valtaa antaa esimerkiksi lupa tappaa. Syyttäjän mukaan Davisin kirjassaan kuvailemia tapahtumia voitiin pitää hänen omana tunnustuksenaan.
Puolustus pyrki koko oikeudenkäynnin ajan vakuuttamaan valamiehistön siitä, että Davisin omiin kertomuksiin ei voinut luottaa. Tällainen taktiikka on hieman poikkeuksellinen. Puolustuksen mukaan kirjassa esitetty kuvaus oli fiktiota.
Näyttö riitti tuomioon
Puolustuksen mukaan Davis oli vuosien aikana valehdellut ja liioitellut osuuttaan tapahtumiin saadakseen huomiota ja taloudellista hyötyä. Puolustus vetosi lisäksi suorien todisteiden puuttumiseen ja tutkinta-aineiston aukkoihin.
Valamiehistö ei hyväksynyt puolustuksen selitystä. Tuomion lukeminen oli tunteikas hetki Shakurin läheisille. Davis itse pysyi ilmeettömänä.
Lähde: CNN
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Tupac tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.