Transformers-väki juhli – Megan Foxia ei kutsuttu!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähtien kuumimpaan A-sarjaan Transformers-elokuvan myötä noussut Megan Fox on ollut jatko-osan kuvaamisen jälkeen näkyvästi tukkanuottasilla leffan kuvausryhmän kanssa, sillä ryhmä osoitti hänelle jopa avoimen kirjeen, jossa kaunotar haukuttiin suoraan sanottuna pataluhaksi.

Ilmeisesti tunteet eivät ole tästä ajan kanssa muuttuneet eikä sovintoa ole hierottu, sillä New York Post -lehden mukaan leffan ohjaaja Michael Bay järjesti viikonloppuna leffan näyttelijöille ja muulle tuotantotiimille yhteiset juhlat. Yksi oli kuitenkin joukosta poissa, sillä Megan Foxia ei illanviettoon kutsuttu.

Välirikko sai alkunsa aiemmin tänä vuonna, kun Megan Fox nimitti elokuvan ohjaajaa lehtihaastattelussa Adolf Hitleriksi. Tästä suivaantuneena kuvausryhmä toimitti julkisuuteen kirjeen, jossa he haukkuivat Foxin kovin sanakääntein. Syyskuussa Fox kertoi sopineensa riitansa ohjaajan kanssa, mutta tuoreimpien tietojen mukaan näin ei vaikuta kuitenkaan käyneen.