Miley Cyrus paljasti vahingossa liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyksekkäimpiin teinitähtiin nykyisin lukeutuva laulaja-näyttelijä Miley Cyrus nousi taannoin otsikoihin julkaistuaan itse verkossa niin sanottuja ”herutuskuvia” itsestään. Nyt neitokainen on paljastellut vuorostaan ihan tahattomasti.

Liiallisesta seksikkyydestään ja seksikkäistä esiintymisistään sapiskaa lasten vanhemmilta jo aiemmin saanut neitokainen oli tällä kertaa paparazzien tähtäimissä nauttiessaan poikaystävänsä kanssa auringosta Miami Beachilla. Neitokaisen bikinit eivät kuitenkaan pysyneet tarpeeksi ylhäällä ja kuvaajat ikuistivat salamana nolon tilanteen. Katso kuvat tästä.

Toissaviikolla Miley Cyrus kohtasi suru-uutisen, kun hänen keikkabussinsa joutui rajuun onnettomuuteen. Bussi ajautui tieltä ja kaatui sillä seurauksella, että kuljettaja kuoli ja yhdeksän ihmistä loukkaantui. Poppari oli itse samaan aikan toisen bussin kyydissä.