Sade : Soldier Of Love

Singlet · Stara.fi

Maailman parhaaksi rakastelumusiikiksi useaan otteeseen valittu brittitähti Sade tekee paluun musiikkimarkkinoille kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Jo 25-vuoden ajan musiikkia julkaisseen neitokaisen uusi, järjestyksessään vasta kuudes albumi Soldier Of Love julkaistaan Suomessa 12. helmikuuta. Nyt levyltä lohkaistaan ensimmäisenä singlenä albumin nimikkobiisi.

Eteerisen rauhallisesta ja viimeiseen pilkkuun saakka tyylikkäästä musiikistaan tunnettu supertähti jatkaa uudella kappaleellaan tutulla linjalla. Mike Pelan tuottaman albumin ensimmäinen single maalaileekin kuulijoiden mieliin erityisesti itämaisia tunnelmia. Tätä yleistunnelmaa korostaa äärimmäisen minimalistisesti aika-ajoin taustalla vilahtava akustinen latinokitara.

Vaikka kappaleen tunnelma jatkaa hienosti siitä mihin edellinen albumi, Grammy-palkittu Lovers Rock, aikanaan jäi, on soundiin otettu hillitysti mukaan myös tämän päivän soundeja. Kokonaisuus on juuri sitä hämyisen mystistä ja viimeisen päälle tyylikästä Sadetta, jota häneltä osattiin odottaakin. Nyt odotellaan kovasti jo kokonaisen albumin julkaisua, sillä tulossa on varmasti hieno levy.

Pisteet 4/5