BB: Basshunter syö kuormasta – sängyssä rollaritähden exän kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa parhaillaan käynnissä oleva Celebrity Big Brother -ohjelma ei ole tarjonnut kovinkaan meheviä paljastuksia siinä mukana olevien julkkistähtien elämästä. Taloon viime hetkellä kiinnitetty ruotsalainen dancepoppari Basshunter on kuitenkin kantanut tältä osin kortensa kekoon kiitettävästi.

Talossa avoimesti muiden muassa pornokuvistaan kertonut 25-vuotias poppari, oikealta nimeltään Jonas Altberg, on nyt kaatanut petiin Rolling Stones -tähti Ronnie Woodista taannoin eronneen 21-vuotiaan Ekaterina Ivanovan. Pari on viettänyt jo kaksi yötä saman peiton alla ja suudelleet myös kameroiden nähden nautittuaan sitä ennen muutamia drinkkejä. Eilen talon yökamerat näyttivät kuinka Basshunter siveli hellästi Ivanovan hiuksia ja mikrofonista kuului kosteiden suudelmien ääniä sen jälkeen, kun pari oli peittänyt itsensä peitolla.

Ekaterinan kerrotaan kuitenkin seurustelevan talon ulkopuolella miesmalli Dan Turnerin kanssa. Ehkäpä juuri tästä syystä hän kääntyikin pian ympäri ja pari jatkoi nukkumista lusikka-asennossa. Jonas ja Ekaterina ”joutuvat” jakamaan sängyn, koska taloon asteli yllättäen uutena asukkaana Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump. Talossa on parhaillaan 12 asukasta, mutta vain 11 sänkyä, joten poppari ja ex-rollarityttöystävä päättivät tehdä tilaa tulokkaalle.