Mariah Carey kuin koulutanssiaisten prinsessa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Poptähti Mariah Carey on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisten asioiden merkeissä, kun hänen tuorein albuminsa ei lopulta tuonut hittilistoille kovinkaan tehokkaasti uutta materiaalia. Sen sijaan hänen näyttävät asunsa ja muiden muassa asuntokauppansa ovat olleet hyvin esillä.

Viime sunnuntaina Mariah Carey poseerasi rintoineen erittäin antavalla kaula-aukolla varustetussa iltapuvussa Golden Globe -palkintogaalan punaisella matolla. Nyt verkkoon päätyneissä kuvissa hänet nähdään kuitenkin esiintymislavalla asussa, joka tuo mieleen lähinnä koulutanssiaiset. Katso kuvat tästä.

Kuvien ikuistamisen ajankohta ei ole varmassa tiedossa. Samalla keikalla Carey nähtiin lisäksi keinumassa samaisen asun prinsessaversioon sonnustautuneena. Luonnollisesti myös hänen mikrofoninsa kimalteli kilvan laulajatähden kanssa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.