Hiphop-artisti (Pikku) Gee kokaiinikohusta: ”Kaikki ihan pihalla”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina Pikku G -taiteilijanimellä tunnetuksi tullut hiphop-artisti Henri Vähäkainu lyhensi taannoin artistinimensä muotoon Gee. Viime aikoina hän on viettänyt hiljaiseloa julkaisurintamalla paria vierailua lukuunottamatta. Tällä viikolla hän nousi kuitenkin otsikoihin kokaiiniliigaan liittyen.

– Asia on täysin auki. Sitä selvitellään, että mistä on ylipäätänsä kyse. Kyllä tässä kaikki ollaan tyyliin yhtä pihalla. En halua asiaa kummemmin kommentoida, koska mulle itellekkään ei ole selvillä, mistä on oikein kyse, Gee kommentoi tilannetta.

Ilta-Sanomat uutisoi tiistaina, että Vähäkainu oli yksi lukuisista epäillyistä kokaiinin salakuljetus- ja välitysringissä. Viime syksynä Vähäkainu tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta jäätyään poliisin haaviin elokuussa ajettuaan yöllä ravintolasta moottoritietä kotiin tukevassa 1,3 promillen humalassa. Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi räppärin 45 päivän vankeusrangaistukseen.

Pikku G nousi tähdeksi vuonna 2003, kun hänen Räjähdysvaara-albumistaan muodostui hittilevy. Sittemmin hän on kokeillut siipiään huonolla menestyksellä muiden muassa politiikassa.