Melissa Theuriau saa miehet kuolaamaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiouutisten ankkureiksi pyritään erityisesti Yhdysvalloissa kiinnittämään toinen toistaan näyttävämpiä kaunottaria, jotta miestenkin mielenkiinto uutisia kohtaan säilyisi. Suomessa ja muualla Euroopassa tilanne on hieman toinen, kun uutiset kiinnostavat kansalaisia ilman naiskauneuttakin.

Ranskalaiset miehet ovat kuitenkin jo jonkin aikaa saaneet seurata uutislähetyksiä siten, että heidän päähuomionsa kiinnittyy uutisinserttien sijaan ainoastaan uutisankkuriin. Syynä moiseen on uutistenlukija Melissa Theuriau, josta on kasvanut todellinen ilmiö.

Kiistatta maailman seksikkäimpien uutisankkurien kärkipaikalle rankattava neitokainen on selvää malliainesta. Vuonna 2006 Daily Express -lehti nimesi Theuriaun virallisesti maailman kauneimmaksi uutisankkuriksi. Samana vuonna hänet ikuistettin yläosattomissa rannalla, ja kuvat julkaistiin ranskalaisessa Voici-lehdessä. Vuonna 2007 hänet äänestettiin FHM-lehden Ranskan version lukijoiden toimesta maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Katso yläosattomat kuvat tästä ja videoita tästä tai artikkelin alta.

31-vuotias ranskalainen Melissa Theuriau on ollut jo vuosia haluttu kasvo televisio-ohjelmiin, ja siksi hän onkin ehtinyt työskennellä ikäänsä nähden harvinaisen monella kanavalla. Nykyisin häntä voidaan ihailla M6-kanavan uutisissa. Melissa on naimisissa näyttelijä Jamel Debbouzen kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 2008. He saivat saman vuoden joulukuussa pojan.

Uusimmat