Jennifer Lopez tyrmistyi yllätyspotkuistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vielä muutama vuosi sitten supersuosiosta nauttinut latinotähti Jennifer Lopez sai viime viikolla yllättäen potkut levy-yhtiöstään, Sonyn omistamalta Epic Recordsilta. Amerikkalaislähteiden mukaan tieto sopimuksen päättymisestä oli Lopezille kova paikka.

Digital Spy -julkaisun mukaan 40-vuotiaan tähden ura on samalla vaakalaudalla, sillä hänelle ei välttämättä löydy kovinkaan helposti uutta levy-yhtiötä. Tai jos löytyy niin ei ainakaan yhtä tuottoisalla sopimuksella. Julkaisun saamin tietojen mukaan Jennifer onkin todella masentunut potkut saatuaan. Samalla hänen Love-albuminsa kohtalo on täysin auki.

Useiden huipputuottajien työstämä albumi piti aikaisempien tietojen mukaan julkaista huhtikuussa. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Fresh Out The Oven ehdittiin julkaista jo viime vuoden puolella ja se nousi Yhdysvaltojen klubilistan sijalle 13. Ensimmäisen kerran JLo esitti uuden kappaleensa jo marraskuussa AMA American Music Awards -tapahtumassa.