Onko tämä Oscar-historian rohkein asu?

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Elokuva-alan suurin vuosittainen palkintogaala nähtiin jälleen viime yönä, kun Los Angelesissa jaettiin tämänvuotiset Oscar-palkinnot. Hollywoodin legendaarisen Kodak-teatterin punaisella matolla nähtiin jälleen kerran todellista pukuloistoa, kun toinen toistaan upeammat tähdet kokoontuivat vastaanottamaa palkintojaan.

Pukuloisto jatkui tuttuun tapaan runsaana myös gaalaillan jatkojuhlissa, joita järjestettiin useita ympäri Hollywoodia. Tänä vuonna rohkein asu nähtiin näyttelijätär Hillary Swankin yllä. Tähti oli pukeutunut erittäin paljastavaan mustaan iltapukuun, joka oli avoin sekä edestä että takaa. Ehkä Oscar-historian rohkein asu onnistuikin peittämään vain juuri ja juuri tähden rinnat. Katso kuvat tästä.

Tänä vuonna eniten Oscar-pystejä keräsi Irakin sotaan sijoittuva The Hurt Locker, joka keräsi yhteensä kuusi palkintoa. Niiden joukossa oli myös historian ensimmäinen naisohjaajalle myönnetty Oscar. 3D-spektaakkeli Avatar keräsi yhteensä kolme Oscaria.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.