Lindsay Lohan juhli itsensä lähes sammumispisteeseen

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Näyttelijä-laulaja Lindsay Lohanin elämä on viime aikoina kulkenut alamäkeä. Päihdeongelmiensa vuoksi rahakkaita työtilaisuuksia menettänyt ja lesbosuhteensakin kariuttanut Lohan ei näytä ottavan oppia virheistään, sillä rankasta elämäntyylistään tunnettu tähti jatkaa valitsemallaan tiellä.

Päihdeongelmista pitkään kärsinyt Lohan vietti jälleen eilen alkoholinhuuruisen illan ulkona. Paparazzit ikuistivat lähes sammumispisteessä olevalta näyttäneen tähden istumassa autossa. Kuvissa unisen näköinen Lohan nojaa päätään selkänojaan ja yrittää laittaa turvavyötään kiinni. Katso kuvat tästä.

Lohanin itsetunto koki taannoin myös kolauksen, kun tähti joutui noloon tilanteeseen yökerhon ovella. VIP-kohtelua odottanut tähti ei päässytkään sisään jonon ohi, vaan joutui jonottamaan muiden asiakkaiden tavoin. Ystäväänsä tapaamaan menossa ollut tähti joutui jonottamaan Trousdale-nimisen klubin ovella jopa viisitoista minuuttia ennen kuin hänet viimein päästettiin sisään.