Jennifer Anistonin takapuoli sai kyytiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaksikko Jennifer Aniston ja Gerard Butler on ollut jo pitkään suhdekohun keskipisteenä. Tuoreessa Exän jäljillä -elokuvassa pääosia näyttelevä kaksikko on viihtynyt niin tiiviisti yhdessä, että spekulaatiot heidän mahdollisesta suhteestaan käyvät edelleen villeinä.

Näyttelijät ovat kiertäneet viime aikoina paljon maailmaa myös tuoreen Exän jäljillä -leffansa tiimoilta. Kaksikon keskinäinen käytös ei ainakaan hillitse suhdespekulaatioita, sillä pari poseeraa kameroille usein erittäin läheisissä tunnelmissa.

Nyt kaksikosta on levinnyt julkisuuteen valokuva, jossa Butler pitää kättään rohkeasti Anistonin takamuksella. Kuvassa näyttelijät poseeraavat faneille, mutta vasta näyttelijöiden takaa otettu kuva paljastaa Butlerin käden olevan varsin intiimissä paikassa. Katso kuva tästä.

Taannoin Butler ja Aniston juhlivat yhdessä Meksikossa Anistonin 41-vuotis syntymäpäiviä. Sittemmin pari on viettänyt paljon aikaa yhdessä, mutta kumpikaan ei ole vahvistanut mahdollista romanttista suhdetta. Romanssihuhuja on myös väitetty mainostempuksi, sillä kaksikon suhdekohu on tuonut kiitettävästi mainosta myös heidän tuoreimmalle elokuvalleen.