Lindsay Lohania epäillään törkeästä varkaudesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monenlaisista vastoinkäymisistä viime vuosina kärsinyt laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan on jälleen joutunut epäilyjen polttopisteeseen. Tuoreessa muistissa on vielä tapaus, jossa hän varasti newyorkilaisesta yökerhosta toisen naisen minkkiturkin ja jäi siitä kiinni.

Sittemmin häntä on epäilty myös kuvaussessiossa käytettyjen arvokorujen varastamisesta. Tällä kertaa Lindsay Lohanin epäillään varastaneen ystävänsä 35.000 dollarin arvoisen Rolex-kellon, TMZ uutisoi. Poliisin mukaan julkkistähden ystävä jätti aiemmin tänä vuonna arvokellonsa Lindsayn kotiin, eikä ole saanut kelloaan takaisin.

Ystävä teki asiasta rikosilmoituksen poliisille, joka on ottanut asian tutkittavakseen. Amerikkalaislähteiden mukaan poliisilla olisi myös todisteita siitä, että Lohan tietää kellon olinpaikan. Lindsay on kuitenkin kiistänyt epäilyt perättöminä.