Hollywood-hylkiö Lindsay Lohan: ”Olen lahjakas!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Lindsay Lohan oli vielä kolme vuotta sitten yksi viihdemaailman lupaavimpia tähtiä, kun hän niitti menestystä niin laulajana kuin näyttelijänäkin. Sitten päihteet ja muut ongelmat sysäsivät hänen uransa rajuun syöksykierteeseen, joka ei ole vieläkään oiennut.

Viime vuonna neitokaisen ura näytti jo elpymisen merkkejä, mutta sitten syöksy jatkui. Viime aikoina työtön näyttelijä on ollut otsikoissa jälleen päihdeongelmiensa ja rankan juhlimisensa merkeissä. Viime viikolla uutisoitiin, kuinka Lindsay menetti jälleen yhden roolin, kun The Other Side -elokuvan tuotantoyhtiö ei uskonut hänen enää vetävän tarpeeksi kansaa elokuvateattereihin.

Nyt Lindsay Lohan on sivaltanut koko Hollywoodia ja viihdemaailmaa. Hän syyttää tuoreessa Twitter-kirjoituksessaan ongelmistaan ja työttömyydestään viihdemaailman tarvetta saada julkkisten skandaaleja otsikoihin. Sivallus sai alkunsa fanin kirjoittamasta viestistä.

– Lindsay Lohanista päivittäin kirjoitettavan hevonpaskan määrä on uskomaton, fani ihmetteli ensin.

– Sitä sanotaan HOLLYWOODIKSI ja se haisee… Mitä ihmettä tapahtui glamourille ja lahjakkuudelle? tähti itse vastasi kirjoituksessaan.

Tämän vuoden aikana Lindsayllä on kuitenkin vielä tilaisuus näyttää mihin hän kykenee, sillä hänet on kiinnitetty Machete-nimisen elokuvan rooliin. Lohanilla on tosin vielä hyvin aikaa hankkia itselleen potkut tästäkin elokuvasta.