Jennifer Lopezin tyyli kuin Marge Simpsonilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Latinotähti Jennifer Lopez on tullut tunnetuksi sekä laulajana että näyttelijänä, ja vuosien ajan häntä on pidetty yleisesti varsinaisena popdiivana. Viime aikoina JLon ura on ollut kovassa syöksykierteessä saatuaan muiden muassa potkut levy-yhtiöltään.

Jennifer Lopez sai kuitenkin maaliskuussa uuden sopimuksen toiselta levy-yhtiöltä, joten hänen Love-niminen albuminsa näkee ehkä sittenkin päivänvalon. Nyt JLo on poseerannut Hollywoodin julkkisjuhlissa hiustyylissä, joka muistuttaa pitkälti erään tunnetun animaatiohahmon hiustyyliä. Kyseessä oli The Back-Up Plan -elokuvan ensi-iltajuhlat. Katso kuvat tästä.

Taannoin JLo joutui oikomaan hänestä syntyneitä diivamaisia harhaluuloja.

– En ole koskaan pitänyt jutuista, joissa minun väitetään käyttäytyneen huonosti tai olleen diiva, koska minä en ole sellainen. Tai että minä esitän kamalia vaatimuksia, koska ne ovat kaikki tekaistuja juttuja ja ovat aina olleet, Jennifer kertoi People-lehdelle.