Jonne laulukieltoon! Negative perui keikkansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu kotimainen rockyhtye Negative on viihdelehti Staran saamien tietojen mukaan joutunut perumaan viikonlopun keikkansa. Syynä on laulaja Jonne Aaronin sairastuminen.

Yhtyeen keulahahmolla on samanaikaisesti sekä korvatulehdus että poskiontelon tulehdus. Negativen oli määrä esiintyä viikonloppuna Raumalla Apollossa ja Kaarinassa Old Texasissa, mutta molemmat keikat on nyt jouduttu perumaan. Lääkäri on lisäksi määrännyt hänet laulukieltoon.

Bändin seuraava keikka on tämänhetkisten tietojen mukaan Valkeakosken Waltikassa 15. toukokuuta. Kesäkuun alussa julkaistavan uuden Neon-albuminsa merkeissä yhtye käväisi maaliskuussa Los Angelesissa kuvaamassa musiikkivideon End Of The Line -singleensä. Videota kuvattiin useissa tutuissa kohteissa, kuten esimerkiksi Venice Beachillä.