Megan Fox sai kenkää hittileffasta – väittää itse aivan muuta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvan myötä supertähdeksi vuonna 2007 noussut Megan Fox oli mukana tähdittämässä myös saman leffasarjan ensimmäistä jatko-osaa, mutta kuvaukset eivät ilmeisesti sujuneet hänen osaltaan kovin mallikkaasti.

Megan Fox haukkui nimittäin elokuvan ohjaaja Michael Bayn kovin sanoin kuvausten jälkeen. Tämän jälkeen vuodatuksesta raivostuneet tuotantotiimin muut jäsenet julkaisivat Foxille suunnatun avoimen kirjeen, jossa he haukkuivat puolestaan Foxin kiittämättömäksi ja typeräksi sekä totesivat hänen väitteidensä olevan perättömiä. Asiasta käytiin siis julkisuudessa varsin värikästä sananvaihtoa.

Tässä valossa ei oliene ihme, että Megan ei ole mukana parhaillaan työn alla olevassa Tranformers-elokuvan toisessa jatko-osassa. Nyt on kuitenkin syntynyt vääntöä siitä saiko Fox potkut vai jättikö hän elokuvan tekemättä omasta tahdostaan. Suurin osa viihdelehdistä uskoo, että ohjaaja ei halunnut hänet haukkunutta Foxia enää mukaan elokuvaansa. Fox kuitenkin väittää tehneensä itse päätöksen jäädä pois elokuvasta.